Johdanto tällä sivulla.
Kannatti ottaa hieman kalliimpi Comfort-economy-luokka. Penkit oli ihan mukavat, vastamelukuulokkeet varsin toimivat ja sain nukuttua hyvän osan matkasta. Matka Aucklandiin on yhteensä lähemmäs 20 tuntia lentämistä, koostuen kahdesta eri lennosta minun tapauksessa.
Koneen vaihto Hongkongissa. Vasta täällä konetta vaihtaessa selvisi että Uuteen-Seelantiin mennessä pitää olla myös paluulippu jo valmiina että tietävät koska lähden maasta. Hyvä että sellainen oli. Ei takaisin kotiin, mutta Uudesta-Seelannista Australiaan kuitenkin. Koko systeemi on hieman typerän oloinen koska todisteeksi kelpasi pelkkä printti eikä sitä varsinaisesti tarkistettu onko printissä mainittua lentoa edes olemassa. Tai mikä estäisi ostamasta paluulippua jonka voi perua maahan saapumisen jälkeen, joten mitä tämä paluulipun olemassaolo oikeasti kenellekään mitään kertoo. Yhtä kaikki, matka jatkuu.
Aivan kuten Shanghaissa (missä kävin useita vuosia sitten), täälläkin saa pitää puolensa jonoissa. Paikalliset tuntuvat etuilevan heti kun silmä välttää ja surutta oikovan jonon kulkusuuntaa merkkaavien nauhojen alitse :-]
Myöskään täällä ei ilmeisesti osata päättää millaisia seteleitä käytetään, tämän lyhyen visiitin jälkeen lompakosta löytyi 4 erilaista 20 dollarin seteliä. Vähän kuin Skotlannissa.
Air New Zealandin koneessa oli mukavan raikas lentokoneruoka: Erilaisia hedelmiä viipaleina (ananasta, vesimelonia, kiiviä) sekä jugurttia, tuoremehua, sitruunamuffinsi ja kahvia.
Olin kuullut että Australiaan saapuminen on hankalaa kun ovat hieman vainoharhaisia siitä mitä ihmiset tuo mukanaan. Mutta ei ollut Uuteen-Seelantiin saapuminenkaan ihan helppoa, etenkin kun on tottunut Euroopassa varsin vapaasti matkustamaan. Lentokoneessa piti jo täytellä lomakkeita missä aikoo olla ja mistä tavoittaa ja ei kai mukana ole kenkiä joissa saattaa olla jotain maaperäaineksia kuten multaa. Lentokentällä sitten esitettiin tämä kortti ja passi, virkailija kysyi mihin olen matkalla, sain korttiin leimoja. Hain matkatavarat joita oli nuuskimassa useita koiria. Kortti tarkistettiin uudestaan ja kysyttiin onko mukana hedelmiä tai muita ruokia. Kortti jätettiin kolmanteen paikkaan missä kaikki matkatavarat (sekä käsi- että ruumatavarat) vielä läpivalaistiin ja vielä kävi yksi koira nuuskimassa minut ja tavarani.
Mutta Aucklandissa ollaan. Lentokentän ulkopuolella oli aivan upea tuoksu, kuin olisi ollut kasvihuoneessa. En tiedä mistä tuoksu tuli. Keskustaan menevä bussi löytyi helposti heti kentän ulkopuolelta.
Hotelliin päästyäni lähdin lyhyelle kävelylle. Lähipuistossa kasvoi upeita, isoja puita. Sen verran isoja että alimmilla oksilla kasvoi toisia kasveja. Satumaisen näköistä kun ei ole tällaiseen tottunut.
Pikkumutka tuli heti matkaan kun yritin ladata läppäriä. Ennen matkalle lähtöä Clas Ohlsonista ostamani sähköpistokeadapteri alkoi pitämään epäilyttävää ritinää ja siihen liitetyt laitteet välillä näyttivät saavan virtaa ja välillä ei. Onneksi lähikaupasta löytyi uusi ja itse asiassa paljon kompaktimman kokoinen adapteri. "Vanha" päätyi hotellin kierrätykseen, ei maksa vaivaa kärrätä sitä takaisin Suomeen vaikka siitä varmasti hyvityksen olisi saanut.
Ennalta suunnittelematta päädyin Aucklandin (ja ilmeisesti koko eteläisen pallonpuoliskon) korkeimpaan rakennukseen Sky Toweriin missä oli mahdollisuus päästä rakennuksen ulkopuolelle kävelemään, liki 200 metrin korkeuteen ilman kaiteita. Turvavaljaissa tietenkin, mutta silti sieppasi vatsasta kun kurkkasi kävelytasanteen reunan yli alas. Saati sitten kun roikkui reunan yli vain köydestä kiinni pitäen. Oma 8-kerroksinen hotellikin näytti mitättömän pieneltä sieltä katsottuna. Halutessaan olisi myös päässyt hyppäämään alas kyseisestä tornista, mutta ehkä ensi kerralla :-)
Sain kävelyn päätteeksi sisäänpääsylipun tornissa olevaan ravintolaan ja käytin sen samana iltana. Öiset maisemat olivat kaunista katsottavaa:
Otin tuolta myös uskollisella Nokian 808:lla muutaman 32 megapikselin kuvan, löytyvät Nokia 808 phone photographs sivultani.
Tänään oli ennalta varattu päiväretki Waitamon luoliin ja Hobbitoniin. Alunperin odotin Waitomolta enemmän ja Hobbitonilta vähemmän, mutta toisin päin kävi.
Waitomon luolat olivat kyllä kauniit ja tuhansien kiiltomatojen täyttämä luola oli kieltämättä maagisen näköinen. Mutta silti jäi hieman vaisu olo. Valokuvaaminen oli ehdottomasti kielletty. Kiiltomatojen luolassa sen ymmärrän, edeltäneessä tippukiviluolassa en. Mutta selväähän on että koko juttu on vain siksi että saavat sitten myytyä virallisen valokuvan jälkikäteen. Harmi vain että sekin valokuva on ihan feikki, eli kustakin vierailijasta otettiin kuva ulkona vihreää taustaa vasten ennen luolaan menoa ja valokuvat oli sitten photoshopattuja missä vierailijan kuva oli liimattu ennaltaotetun luolakuvan päälle :-D Myöskään kuvien mukana tullut linkki mistä kuvista saisi digiversiot, ei toiminut. Ilmoitin tästä heille ja sanoivat korjaavansa asiaa. Sain kyllä digikuvat myöhemmin matkan jälkeen.
Tässä vain yksi kuva jonka otin kun luolasta oli poistuttu veneellä:
Hobbiton taasen osoittautui kauniiksi paikaksi vaikka ensi alkuun sade yllätti ja piti värjötellä sadetakissa. Kyseessä on siis paikka jossa osa Taru Sormusten Herrasta -elokuvasta on kuvattu. Lavasteiden yksityiskohdat oli uskomattoman viimeisen päälle, pieniä 3D-tulostettuja hunajakennoja myöden. Valokuvata sai niin paljon kuin halusi, propsejakin sai käyttää ja siirrellä kunhan palautti paikalleen ja opas auttoi kuvaamisessa aina halutessa. Hieman vain ärsytti ihmiset jotka halusivat ottaa itsestään kuvan ihan joka mökin edessä. Ehkä siksi loppua kohden tuli hieman kiirus ja Vihreän Lohikäärmeen tavernassa ei ehtinyt kauaa olla ennenkuin piti jatkaa matkaa.
Kokonaisuudessaan molemmissa paikoissa olisi mieluusti viettänyt hieman enemmänkin aikaa. Nyt koko päivää sävytti jatkuva pieni kiire.
Tänään kohti Wellingtonia. Varsinainen päämäärä on Christchurch mutta menen sinne kahdessa osassa eri päivinä. Alunperin tarkoitus oli käyttää Kiwirailsin maisemajunaa heti Aucklandista alkaen, mutta matka Aucklandista Wellingtoniin oli jo täyteen buukattu kolmisen viikkoa sitten kun varauksia tein. Kannattaa siis varata ajoissa jos junaan mielii.
Mutta perusbussilla matkaan siis. Matka oli pitkä (koko päivän) mutta koska maisemat oli täysin uusia, se ei haitannut. Bussi myös pysähtyi useita kertoja kahvi- ja ruokatauoille. Ja oli sinänsä jännä nähdä monia pieniä kyliä matkan varrella joista bussi ajoi läpi ja ihminen tai pari jäi pois tai nousi kyytiin. Muutamia todella surullisen näköisiä kuolevan oloisia kyliä suljettuine liikkeineen. Mutta myös joitain todella hienoja ja virkeän oloisia paikkoja joissa voisi varmasti enemmänkin aikaa tai lomaa viettää.
Maisemat muistutti valtaosin paljon Skotlantia ja Norjaa. Joten jos vastaavia maisemia haluaa nähdä niin lähempääkin löytyy :-) Pari jylhempää kuvaa:
Wellingtoniin saapuessa huomasin että matkalaukkuni oli ilmeisesti ollut ihan bussin moottorin vieressä tai päällä koska se oli suorastaan kuuma toiselta sivulta. Esimerkiksi yksi karkkipussi oli sulanut täysin ja muutaman voiteen myös heitin pois. Tein asiasta sähköpostitse valituksen mutta en sitä sen kummemmin jäänyt murehtimaan. (Myöhemmin matkani jälkeen sain vastauksen jossa pahoiteltiin tapahtunutta ja olisin saanut hyvitykseksi toisen samanhintaisen matkan. Hieman myöhäistä kun olin jo takaisin Suomessa :-)
Wellingtonissa yövyin ensimmäistä kertaa reppureissaajille tarkoitetussa, halvemmassa yöpaikassa. Omalla huoneella kuitenkin. Jahka respatyttö sai katseensa kännykästä, pääsin huoneeseen joka näytti samalta kuin muukin rakennus. Eli joskus 1950-luvulla rakennetulta, ei koskaan remontoidulta. Vesiputket oli ruosteessa ja sänky natisi, mutta kyllä täällä yhden yön nukkui. Ja hotellilla oli mitä kivoin osoite, 1 Bunny Street :-)
Aamulla olisi tehnyt mieli aamupalaa ja kysyin respasta mutta se olisi kuulemma pitänyt varata jo edellisenä iltana... Tämä olisi ollut kiva tietää jo silloin edellisenä iltana. Pitäkää tunkkinne, kuten eräs työkaverini sanoisi. Pakkasin tavarani ja lähdin kohti satamaa.
Laivalla Wellingtonista kohti Pictonia. Jos ei katsoisi ikkunasta ulos, voisi luulla että on Ruotsinlaivalla. Ulkona maisemat oli vain vähemmän litteät:
Pictonin satamasta rautatieasemalle oli helppo siirtyä, maahan (ulkona) oli piirretty keltainen viiva jota seurata. Lautta ja juna kuului samaan matkaan, joten matkalaukku siirtyikin junaan itsestään. Rautatieasemalla äärimmäisen ystävällinen vanha rouva tarkisti matkalippuni, varmisti että matkalaukkuni siirtyy junaan, kertoi mihin juna tulee ja mihin aikaan ja totesi loppuun että junan lähtöön on siis reilu 40 minuuttia joten rauhassa ehtii käydä vaikka kahvilla jos haluaa. Henkilökohtaisesti pidin moisesta täsmällisyydestä ja selkeydestä, ei jäänyt mitään epäselvää onko kaikki kunnossa ja missä pitää olla ja koska.
Juna oli viimeisen päälle. Tilaa oli reilusti ja ikkunat oli jättimäiset. Ravintolavaunu löytyi ja myös ulkoilmavaunu jossa tosin oli hieman viimaista ja dieselin katkuista koska veturi taisi olla heti sen edellä. Joskus kesähelteillä ja jos veturi olisi toisessa päässä junaa, tuo vaunu olisi varmasti kiva. Mutta nyt istui mieluummin sisällä maisemaikkunan takana. Ja ohi kiitävissä maisemissa ei ollut mitään valittamista. Tämä oli matkustusmukavuuden ja maisemien vaihtuvuuden suhteen matkan ehdottomasti parhaita osia.
Christchurchissä ensimmäistä kertaa testasin Airbnb-palvelua. Olin etukäteen varannut majoituksen ja saanut osoitteen mihin saapua. Pienen kiertelyn jälkeen oikea talo löytyikin mutta pihalla alkoi vähän hirvittää että olenko varmasti oikeassa paikassa. Tuntuu oudolta mennä soittelemaan täysin tuntemattoman, yksityisen ihmisen ovikelloa illan jo hämärryttyä. Papereita taskusta kaivaessa talon omistaja tuli onneksi avaamaan ennenkuin ehdin edes ovikelloa soittaa. Huoneessa ei ollut valittamista ja sain myös ulko-oven avaimet joilla tulla ja mennä oman maun mukaan. Talon omistaja viihtyi omissa oloissaan mutta talon kissa oli tuttavallinen ja makoili sylissäni kun naputtelin läppäriä. Oli ihan jännä nähdä tuiki tavallinen paikallinen koti.
Christchurchissa kului yksi päivä. Kaupunki ei ollut vielä ihan jälleenrakennettu varsin tuohoisan vuoden 2011 maanjäristyksen jäljiltä. Osittain sortuneita rakennuksia oli siellä täällä:
Kirjastossa lastenkirjojen osastolla oli mukava yllätys sillä sieltä löytyi myös suomenkielisiä kirjoja. Ja kymmenillä muillakin kielillä kirjoitettuja lasten kirjoja. Varmasti aika hyvä keino lapsille oppia vieraita kieliä, tai miksei aikuisillekin. Lasten kirjat kun ovat runsaasti kuvitettuja ja selkeää sanastoa. Varmasti aika nopeasti tarttuisi jotain kielen perussanastoa noita lukiessa.
Täällä törmäsin myös mitä epäkäytännöllisimpään suihkun vesihanaan. Kirjoitin tästä erilliselle oudot vesihanat -sivulle.
Lähdin kohti lentokenttää ja airbnb-asunnon emäntä soitti minulle vielä taksin ennen omiin töihin lähtöään. Joten kaikki sujui sinänsä ihan mallikkaasti tässä majapaikassa. Täällä ollessa tosin saapui vuoden ensimmäinen syysmyrsky kuulemma hieman normaalia aikaisemmin. Lämpötila tippui päivässä yli 20 asteesta alle kymmeneen. Ostin lentokentältä itselleni pipon ja villasukat ihan varuiksi, paikallisesta villasta valmistetut :-)
Takaisin "Matka maapallon toiselle puolelle"-sivulle| www.tiikoni.net/antipode/1_uusi-seelanti.php | Full page map | Copyright © Pasi Laaksonen |